Terve ja sairas roskakoriin

Mistä tietää, että on terve? Siitä, että keskivertoihmiseen verrattuna ei väsytä, ei nälätä, ei janota, ei kolota, eikä potuta? Kuka on tämä keskivertoihminen? Kuinka hyvä olo pitää olla, jotta on terve? Koko kysymyksenasettelu on huono.

Sairastuin masennukseen itseltäni ja muilta huomaamatta vuosien 2008-2011 välillä, jolloin masennus jo vaikutti kokonaan toimintakykyyni. Sitä ei siis ollut, toimintakykyä. Pääsin hoidon piiriin, mutta olo vain huononi. Tässä vaiheessa jo tajusin, että kaikki ei ole kunnossa, joskin en pitänyt itseäni masentuneena, vain ”huonosti voivana”. No muut huomasivat onneksi ja auttoivat, sekä lääketiede että ystävät ja perhe. Vuoden 2011 olin ison osaa sairaalaosastoilla ja päiväsairaaloissa, mutta pikkuhiljaa löysin kuin löysinkin itselleni paikan, jossa saatoin tuntea olevani taas minä itse. Kulttuuripaja Elviksessä kirjoitin runoja ja piirtelin ja sain kavereita ja – long story short – vuonna 2013 alussa puhuin Silminnäkijä –televisio-ohjelmassa siitä, kuinka olen jo päässyt irti masennuksesta. Olinko? Hell no! En edelleenkään saanut kotona edes laitettua ruokaa, unettomuus ja pahat asiat yöllä vaivasivat vielä monta vuotta ja lääkearsenaali oli mojova, mutta mikä oli muuttunut? Minusta tuntui silti erilaiselta, kokonaiselta, minulta!

Seuraavat vuodet olivat ylämäkeä ja vinhaa alamäkeä, enkä edes tiedä, kumpi oli hyvä, sillä niin oli raskasta toipuminen ja helppoa sieltä pudota! Sain käytyä valmentavaa koulutusta 1,5 vuotta (puoli vuotta pidempään kuin muut, koska vointini oli ilmeisen huono), jonka jälkeen minulle ehdotettiin työtoimintaa ja bussilippujen tekemistä, koska ”vointisi on ilmeisen huono.” Kaiken tuon huonon olon keskellä nostin pääni pystyyn ja marssin toiseen oppilaitokseen, jossa pärjäsin muuten ihan mainiosti! Olinko tuolloin terve? En. Tuntuiko minusta kykenevältä? Kyllä. Minusta tuntui koko ajan yhä enemmän minulta itseltäni.

Itse asiassa tässä vaiheessa, kun olin Ammattiopisto Luovissa ja räppäilin ja valokuvasin ja tein kaikkea sitä, mitä olin koko pienen ikäni halunnut tehdä, naureskelin mielessäni tuolle mielikuvalle minusta vuonna 2013 selittämässä kameralle, että olen jo irti masennuksesta, toipunut. Kuitenkin, juuri se, että silloin pystyin jo katsomaan taakseni ja tuntea olevani enemmän minä kuin pitkään aikaan, on se, miksi pystyin menemään eteenpäin toipumisen tielläni. En ehkä ollut suhteessa keskivertoihmiseen vielä piiruakaan lähempänä, mutta omaan itseeni ja sisäiseen tilanteeseeni olin jo juossut maratonin. Ja se maraton jatkui vielä…

Vuonna 2016 valmistuin media-assistentiksi täyden kolmosen arvosanoilla ja voitte kuvitella, mikä riemuvoitto se oli minulle! Ajattelin taas sitä ammattikoulua aloittavaa Fannia, jolla oli pokkaa kokeilla toiseen kouluun, vaikka ensimmäisestä aika lopullisesti oli sanottu, että huh! ”Jos olisin silloin tiennyt, että matka tulee olemaan näin pitkä! Nyt vasta minä olen minä!” Aloitin syksyn epämääräisin tunnelmin, mutta vähä vähältä töitä alkoi kertyä puskaradion kautta ja seuraavana keväänä sain jo määräaikaisia työtarjouksia useammastakin paikasta.

 

Tulin äsken kotiin, ihanaan minun ja kihlattuni yhteiseen kaksioon poissa kaupungin vilinästä. Ajattelin tullessani matkaa tähän hetkeen. Ajattelin tätä läsnäolontunnetta, joka on ollut rinnassa joulusta asti. Tuntuu, että nyt olen – ensimmäistä kertaa liki kymmeneen vuoteen – todella tässä hetkessä. Tuntuu, että päivisin tiedostan niin paljon asioita: kuinka kello tikittää, mutta ei ole kiire; miltä ihmiset metrossa näyttävät aamupäivällä; miten olenkaan haalinut väriä talon täyteen; miten ihana on tavata ystäviä. En muistanut, että elämä voi olla näin kaunista elää.

Jos olisin tiennyt, olisinko osannut olla kiitollinen noista hetkistä menneisyydessä, jolloin tunsin vasta rippeitä tästä minuudesta?

Ei ole väliä oletko terve vai sairas tai toipumisesi alussa tai missä vaan vaiheessa. Etsi tänään joku asia, mikä tekee sinut iloiseksi, tyytyväiseksi ja olosi hyväksi ja etsi huomenna se tai joku uusi. Elämä on nyt, me kaikki ollaan vaan matkalaisia. Aika on ihmisen keksintö, on olemassa vain nykyhetki! <3


Elämäniloa,
Fanni-Laura
Hankemarkkinointipäällikkö
Mental Beauty Records

No Comments

Post a Comment